Sisustus, DIY, askartelu, ompelu, maalaus, kutominen, rintamamiestalo, mökki, leivonta, ruoka
Tänään saimme talon ja saunarakennuksen lopulliset piirrustukset, joilla voimme hakea rakennuslupaa. Tältä ne näyttävät: TALO SAUNARAKENNUS ASEMAPIIRROS Kaavamääräysten takia rakennusten kattokaltevuus on jyrkempi kuin alkuperäisessä Harmajassa. Aluksi minua epäilytti, että tuleeko pulpettikatto näyttämään hassulta jyrkempänä versiona, mutta kävimme katsomassa erästä Harmajaa, jossa on sama kattokaltevuus kuin mikä meille on tulossa ja se ei näyttänyt ollenkaan hullulta. Harmajaa saa kyllä myös harjakattoisena. Hahmottelimme pohjaan vielä takkavarauksen (joka on kuvassa suurempi kuin mitä takka lopulta tulee olemaan) siltä varalta, että haluammekin joskus asentaa takan taloon. Takan paikkaa oli vähän hankala päättää, sillä emme halunneet sitä samalle seinälle, jolle tv on tulossa. Niinpä kekkasin, että sen voisi laittaa tilanjakajaksi tuohon olohuoneen ja keittiön väliin, jolloin lastenhuoneisiin johtava käytävä jatkuu yhtenäisenä keittiöön asti. Ratkaisu tuntuu oikein hyvältä, vaikka emme ainakaan näillä näkymin ole laittamassa ollenkaan takkaa taloon. Illalla on tiedossa sitten paperihommia, kun alamme täyttää rakennuslupahakemuksia.
Joskus eteen osuu sellaisia asuntoja, jotka ovat aivan täydellisen upeita, mutta eivät aivan sitä ominta itseäni. Minusta on ihanaa katsella asuntoja, jotka ovat kauniita, oli sisustustyyli sitten mikä tahansa. En kuitenkaan mahda sille mitään, että monen asunnon kohdalla jään miettimään, että mitä itse tekisin täällä toisin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisin ketään neuvoa sisustuksen suhteen, mutta se on vain sellainen mielikuvaharrastus jolle en voi mitään. Onko teitä siellä muita samanlaisia? Tässä seuraavaksi esillä on mielestäni hyvin kaunis asunto Alvhem:n sivustolta. Pidän siitä miten asunnossa on yhdistelty uutta ja vanhaa ja klassista ja modernia, tämä on lisäksi tehty vielä erityisen onnistuneesti. Tyyli ei kuitenkaan ole kaikkinensa ihan omanlaiseni, mutta muutamia juttuja löytyy mistä pidän erityisen paljon ja kokonaisuus on todella onnistunut. Tämä viimeinen kuva on kyllä aivan täydellinen. Se pysäytti minut pitkäksi aikaa tuijottelemaan. Kerrassaan ihana ihana ihana. <3 -- Some pictures of an beautiful apartment. I don't think all of this decor is my style but I appreciate the whole picture of it. I would say it's a stunning apartment. Kuvat/images: alvhem
Kuvagalleria
Harmaja koti Honkain keskellä taitaa olla monelle tuttu Instagramista. Nyt blogini lukijat pääsevät kotikierrokselle tähän kauniiseen kotiin ja lukemaan tarkemmin perheen rakennusprosessista sekä sisustamisesta.
Noron Single pesuallaskaappi- ja pesuallasyhdistelmä, jonka kaapin ovi on varustettu Soft Close -mekanismilla. Ovessa on myös kätevä kaksitasoinen lokerikko pikkutavaroille. Kalusteen materiaalina on MDF-levy. Kaluste toimitetaan osina. Huomioithan, että mahdollinen vedin pitää tilata erikseen.Yhdistelmän pesuallas on tasoon upotettava valkoinen ylivuotosuojalla varustettu posliiniallas. Se toimitetaan ilman pohjaventtiiliä ja vesilukkoa, jotka on tilattava erikseen (tuotenumero NO-0690 tai NO-1995).Noro Single on pieni ja innovatiivinen allaskaappipaketti, joka sopii parhaiten pieneen kylpyhuoneeseen tai vessaan. Houkuttelevaan ulkonäköön ja pieneen kokoon on onnistuttu yhdistämään hyvät säilytystilat. Single-allaskaappi sopii yhteen Noron Maja-peilikaapin, Tova-halogeenipeilin sekä Multi korkean kaapin kanssa. Allaskaappi varustettu Soft Close -mekanismilla ja se toimitetaan osaksi koottuna.
Valkoinen koti ja sisustus - puutarha - tuunaus - askartelu - sisustusblogi
Laura somistaa kotia kivoin yksityiskohdin, joista osa paljastuu hauskoiksi oivalluksiksi. Matkoilta tuotuja paperikasseja löytyy niin raameista kuin hyllyjen päältä. Suositun sisustusbloggaajan koti elää alituisessa muutoksessa ja kuvausten jälkeen on paljastunut ihana salaisuus,…
Muchísimas gracias por todas las felicitaciones que me hicisteis llegar ayer por todas las vías, fue un día tranquilo y estupendo, como a mí me gustan :) gracias de verdad sois los mejores!! Dicho esto, os dejo con esta monería de ático abuhardillado decorado prácticamente en su totalidad con muebles de Ikea, muy sencillo pero tremendamente acogedor y funcional.
Kokosin Porin asuntomessujen parhaat kohteet yhteen postaukseen. Ainakin nämä kannattaa tsekata messuilla!
Muchísimas gracias por todas las felicitaciones que me hicisteis llegar ayer por todas las vías, fue un día tranquilo y estupendo, como a mí me gustan :) gracias de verdad sois los mejores!! Dicho esto, os dejo con esta monería de ático abuhardillado decorado prácticamente en su totalidad con muebles de Ikea, muy sencillo pero tremendamente acogedor y funcional.
Mökkisuunnitelmat alkavat olla jo aika selkeät. Meille rakentuu sympaattinen pieni talo, joka ei ole liian moderni, mutta ei liian perinteinenkään. Skandinaavista yksinkertaisuutta sopivin, kodikkain yksityiskohdin on suunnitelmissa.
BUN is a minimal renovation located in Knokke, Belgium, designed by Nils Van der Celen
Tajuaakohan Maija ollenkaan, miten hyvin hän naamioituu valkoiseen kotiin? Turha kai tässä on muutenkaan kieltää, että sopivuutta ei olisi etukäteen suunniteltu; valkoiset karvathan olisi mustassa kodissa kauhistus, mutta tänne ne solahtaa kuin lusikka puuroon. Pörreä lampaantalja on ilmeisesti ihanan pehmeä paikka, siinä viihdytään melkein yhtä hyvin kuin sängyllä unikaverina. Se olisi kuulkaas syksy korvilla ja luissa ja ytimissä, tunnustaudun vetäneeni jo eräs aamu toppatakin niskaan ja pipon korviin. Onneksi sisällä on pehmeää, pörreää ja kynttilöitä. <3 Tunnelmallista iltaa! // My white fluffy friend with her sheep.
Tomaatti, mozzarella ja oregano kuljettavat makaronivuoan makua kohti Italiaa. Oikaise valmistuksessa ja laita makaronit keittämättä vuokaan. Lopputulos on sisältä mehevän napakka ja päältä ihanan rapsakka.
Yhteistyössä Alvardag / Lauri Ylönen / Laurin talot, MTV3 Blogiani somessa seuraavat lukijat saivatkin jo eilen ensimakua Lauri Ylösen uuden kodin tupareista... Pääsimme bloggaajaporukalla tutustumaan
Das auffällige geneigte Design lässt den Bereich um das Kochfeld herum offen und geräumig wirken. Für einen modernen Look mit einer pflegeleichten Glasoberfläche in Weiß und dimmbarer LED-Beleuchtung. Passend zu den übrigen BEJUBLAD Elektrogeräten.
Vihdoin meillä alkaa näyttää valmiille. Ihan fiilistellessä meni eilinen ilta. Helteestä huolimatta iltatulet oli aivan pakko pitää takassa. Istuttua tuli illan hämärään saakka. Nyt on voittaja olo, projekti on ollut ihan valtavan suuri. Juuri pohdittiin, mistä kaikkialta tänne on tavaraa hommattu. Ruudullisia ikkunoita on meille matkannut Karoliinalta ja Tommilta, harmaat laudat on kerätty purkutalosta ja vanha hella haettiin Karstulasta. Ensimmäiset ikkunat ostettiin jo pitkälti yli vuosi sitten. Tänne haluttiin sellaista aitoa henkeä, rosoa ja rujouttakin. Takka ja piippu ovat melko särmikkäitä, niiden pinnoitus on tarkoituksella puutteellinen ja epätasainen. Tämä otti koville rakennusmiehen mielestä, mutta lopputulokseen tuli kuitenkin myönnytys ;). Sadepäivänä täytän mökin kynttilöillä ja lämmittelen torkkupeittojen alla - uurastus oli kaiken tämän arvoista. Hymyjä sinne, Ilona
Als je een vleugje originaliteit aan je huis wilt geven, kan dat met Pure Abstraction - 80 x 7 x 80 cm. Kleur: Wit Grijs Materiaal: Metaal Stijl: shabby chic Afmetingen circa: 80 x 7 x 80 cm
Sisustusarkkitehti Riina Ruska viettää perheineen joulua Hangossa. Talvinen Hanko luo tunnelmalliset puitteet juhlan viettoon, vaikka lunta ei olisikaan. Riina nauttii erityisesti kylpyläkaupungin rauhasta ja luonnonläheisyydestä. Yli satavuotias puutalo koristellaan itse tehdyillä koristeilla, ja vieraat tuovat tullessaan jouluruokia.
120 m2 valmiiksi suunniteltu koti Easy tuo joustavuutta kaikille niille asiakkaille, joille räätälöitävyys ei ole tärkein valintakriteeri. Easy on oiva…