Ikuisesti jatkuva risteily ei tosin kuulosta kovin houkuttelevalta.
Joustava mieli on taito, jonka avulla voimme oppia selviytymään alati muuttuvassa maailmassa entistä tehokkaammalla ja tasapainoisemmalla tavalla.
Valkosipulin käsittelyllä on merkitystä. Valkosipulilla on uskomattomia terveysvaikutuksia: Se mm. ehkäisee flunssaa, suojaa sydäntä sekä alentaa kolesterolia ja verenpainetta (lähde). Tärkein terveysvaikutteinen ainesosa on nimeltään tiosulfinaatti. Valkosipulin käsittelytapa vaikuttaa sen terveysvaikutuksiin. Mitä hienommaksi sipulin silppuat, sitä enemmän siihen muodostuu tiosulfinaattia. Tiosulfinaattien määrä alkaa lisääntyä myös välittömästi silppuamisen jälkeen. Tiosulfinaatit sen sijaan tuhoutuvat kuumuudessa. Näin saat […]
Säilykekurkkujen liemellä on todella yllättäviä ominaisuuksia. Säilykkeitä valmistamalla eri ruokien, kuten kasvisten, lihan ja kalan käyttöikää pystytään pidentämään huomattavasti. Suurimmalla osalla meistä onkin säilykekurkkuja kotona jääkaapissa. Mutta tiesitkö että säilykekurkkupurkkien sisällä oleva neste voi olla hyödyksi monissa eri tilanteissa. Monilla on tapana kaataa purkin pohjalle jäänyt ylimääräinen neste pois, mutta katso alapuolelta mitä voisit sen […]
Saatat menettää jopa tuhansia euroja, mikäli heität klassikoksi muodostuneen taidelasin menemään.
Kysymyksiä, joita meidän tulisi kysyä lukiessamme.
Eihän niin saa käydä että illan saapuessa tulisi suru elämättömästä elämästä Una Reinman
Kalareseptit ja kalaruokaohjeet Kalaneuvokselta. Kalaa tulisi syödä 2-3 kertaa viikossa. Katso helpot reseptit!
Juoksijan venytysliikkeet tulisi sisältää erityisesti alakropan venyttelyliikkeitä, yksi tärkeimmistä on lonkankoukistajat. Venyttely tehostaa palautumista
Uusien ravitsemussuositusten mukaan meidän tulisi syödä 500–800 grammaa kasviksia, hedelmiä ja marjoja joka päivä.
Siivoojat paljastavat inhokkinsa, joita ei tulisi löytyä kenenkään siivouskaapeista. Tilalle he antavat vinkkinsä tehokkaaseen siivoukseen.
Jotkut ihmiset uskovat seinien rakentamisen olevan paras tapa selviytyä kivusta, mutta seinien sijaan meidän tulisi rakentaa siltoja.
Verbaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa suoranaisesti lapsen terveyteen ja hyvinvointiin. Siksi meidän kaikkien tulisi olla paremmin tietoisia sen seurauksista.
Elämässä on monia hyvin yksinkertaisia asioita, jotka saavat meidät tuntemaan olomme paremmaksi ja joista meidän tulisi olla kiitollisia.
Olipa kyse sitten negatiivisesta tai positiivisesta tunteesta, jokainen kokemamme tunne opettaa meille jotakin eikä niitä tulisi sysätä pois.
Gluteenittoman lihapiirakan ohjetta on kovasti toivottu. Sellaista, josta tulisi pellillinen. Tässä se nyt tulee, pienellä viiveellä. Pahoittelen. Itse en
Kolmen suklaan brownieissa ihastuttaa suklaiden kimara. Ja jotta suklaisuudesta ei tulisi puutetta, leivoimme tuplasti suklaata sekä pohjaan että kuorrutukseen.
Koska nuori Paavo Kotilainen oli radioamatööri, hän sai Päämajasta kirjeen – hänen tehtäväkseen tulisi etsiä venäläisiä agentteja. Myöhemmin Kotilainen sai k...
Aina ei ole helppoa arvostaa sitä mitä sinulla on maailmassa, joka saa sinut uskomaan että sinun tulisi aina etsiä jotakin lisää.
Viherpeukalot ovat jälleen ottaneet käyttöön suodatinpaperin. Saatat ihmetellä että miksi… No, suodatinpaperi ei ole ainoastaan erinomainen suodattamaan poroja kahvista. Suodatinpaperi toimii erinomaisesti muuhunkin tarkoitukseen – yksi näistä tarkoituksista liittyy kasveihin ja niiden istuttamiseen. Suodatinpaperinta voi hyödyntää helposti. Sinun tulisi ensimmäisenä asettaa suodatinpaperi kukkaruukun alle, Apartment Therapy kirjoittaa. Suodatinpaperin tulisi olla ruukun vedenpoistoaukon ja alustan välissä. Tämän […]