Aurinko ja kevät ovat täällä! Keväinen aurinko on piristänyt ihanasti ja ajatukset karkasivat väkisinkin kesään. Kesällä kylmä sitruunajäätee on ihanan raikasta, mutta usein valmiit jääteet ovat omaan makuun liian sokerisia. Joten halusin tehdä oman versioni, jonka maku olisi mahdollisimman luonnollinen. Ja onhan aina itsetehty muutenkin parasta vai mitä? Voit olla varma ettei teessä ole mitään ylimääräistä kuten vaikka valkoista sokeria. Oman jääteeni pohjana käytin Earl Grey teetä ja makeutukseen hunajaa. Tein myös mielenkiinnosta toisen version, jossa korvasin sitruunan limellä. Limejäätee on kirpeämpää, mutta myös oikein hyvää. Kuitenkin perinteinen sitruunajääteen maku oli enemmän omaan mieleeni. Sitruunajäätee 5 pussia Earl Grey teetä 1 litra kylmää vettä 4-5 teelusikkaa juoksevaa hunajaa 2 sitruunaa jääpaloja (vaihtoehtoinen) Laita kylmä vesi kannuun ja lisää teepussit. Nosta kannu yön yli jääkaappiin. Seuraavana päivänä nosta teepussit pois kannusta ja lisää joukkoon hunajaa. Tarkasta maku ja lisää vielä tarvittaessa lisää hunajaa. Purista hiukan joukkoon sitruunan mehua ja pilko loppu sitruuna ohuiksi siivuiksi. Lisää siivut teen sekaan ja nosta takaisin jääkaappiin hetkeksi maustumaan. Kaada valmis jäätee laseihin ja lisää halutessasi joukkoon jääpaloja sekä sitruunan siivuja. Nauti! 🍋 Jäätee toimii hyvin myös alkoholittomana vaihtoehtona kesäiseen illanviettoon. Hanna 💖
Itsetehty kermalikööri eli Baileysia muistuttava juoma valmistuu helposti ja nopeasti myös kotioloissa. Ja on hyvää ja lämmittävää!
Itsetehty riisifrutti & glögiluumut. Itsetehty riisifrutti on paitsi edullinen myös lisäaineeton välipala, joka on helppo valmistaa myös maidottomana.
Itsetehty Daim on ihan mielettömän hyvää. Harmi, että löysin ohjeen vasta nyt täältä . Tai no...oikeastaan ihan hyvä, sillä tätä tulee n...
Maustevoita on superhelppo valmistaa itse.
Suklaan makua voit muokata mielesi mukaan lukuisilla eri tavoilla. Pähkinät, mausteet (kaneli, inkivääri jne), kuivahedelmät tai mitä ikinä mieleen tuleekaan. Itse olen nyt kunnon suklaan tutkimusmatkalla ja testailen joka viikko jotain ihania uusia yhdistelmiä.
Huippukokki Tomi Björckin uudesta ruokakirjasta löytyy hurmaava resepti mantelimaitojäätelöstä.
Nämä kaurareikäleivät ovat ihania! Ne ovat pehmeitä, kuohkeita ja todella maukkaita. Ne ovat on yksi herkullisimmista leivistä, jota olen koskaan tehnyt. Leivät ovat herkullisia uunituoreina, mutta olivat ihanan pehmeitä ja tuoreenoloisia myös seuraavana päivänä. Tämän kauemmin leivät eivät meillä säilyneet…
Mä inhoan siemeniä! Niitä kuuluu lintujen syödä, ei ihmisten. Näin olen ajatellut jo monta vuotta. Enpä erikoisemmin ole siis noita s...
Raparperipulla pikaisella vaniljakastikkeella on mehevää, makeaa ja kirpeää samaan aikaan! Itsetehty pikavaniljakastike on huumaava lisä pullaan!
Jokin aika sitten tuhdin suklaakakun postauksen yhteydessä kerroin pohjanteon yhteydessä mieleeni juolahtaneesta ideasta eli kondensoidun maidon tekemisestä itse. Näissä mun leivonnaisissa on näimmä aina se vaara, että niistä jatkojalostuu uusia ajatuksia ja ideoita, mitkä pi…
They always end up stirring up trouble while moms away.
Itsetehty muovailuvaha
Tein esikoisen tarhan tarhatädeille kevätjuhlan kunniaksi hieman omatekoisia Daimeja. Käytin vanhaa hyväksi havaitsemaani ohjetta. Kaikki ei kuitenkaan menny aivan niin kuin piti. Keittelin krokanttimassaa liian miedolla lämmöllä ja siihen nähden liian vähän aikaa, ja koostumus jäi venyväksi, hieman toffeemaiseksi. Huomasin tämän jo massan levitysvaiheessa, joten päätin samantein testailla myös toista ohjetta. Siitä tuli selvästi rapsakampi, mutta oli ehkä hitusen liian toffeemainen sekin. Lisäksi päälle tuleva suklaa oli hieman liian lämmintä levitysvaiheessa, joten siitä tuli harmaa.. Maku oli molemmissa kuitenkin todella herkullinen. Tarhassa Daimeja (ohje II) kehuttiin ja myös töihin viemäni jämäpalat (sekä ohje I että II) katosivat rasiasta melko nopsaa tahtia.. Suunnitelmani oli tehdä myös piparminttupipareita, mutta kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, vaan piparitkin meni ihan pipariksi. Päivä vaikutti olevan siis taas niitä päiviä, jolloin olisi saanut pysyä kaukana keittiöstä. Paitsi... Tein piparminttupipareiden sijasta maapähkinävoikeksejä. Niihin epäonni ei ylettynyt, vaan niistä tuli aivan mahdottoman hyviä, pehmeitä, maapähkinäisiä pikkupaloja! :) Laitan niidenkin ohjeen myöhemmin, tässä ensin nämä kaksi Daimin ohjetta. Ja nämä ovat siis oikeasti hyvänmakuisia, ja koostumuksenkin saa sopivaksi, kun malttaa keitellä tarpeeksi pitkään. Itsetehty DAIM I Ensimmäinen DAIM-versio on vanha tuttu ohje. Lopputulos on herkkullinen ja loppujen lopuksi se on todella helppo ja nopea. Pari kertaa olen ollut hieman kärsimätön ja keitellyt seosta kovalla lämmöllä, jolloin massa on ehtinyt hitusen kärvähtämään, mutta koostumus on ollut siitä huolimatta oikein hyvä. Tällä kertaa otin varovaisemmin ja keittelin seosta erittäin miedolla lämmöllä ja pidin kattilassa varmuudeksi lämpömittaria, jotta näkisin missä lämmössä seos alkaa irtoilemaan kattilan reunoilta (tällöin massa on siis valmista). Kun krokanttimassa alkoi juuri ja juuri irtoamaan, mittari näytti aika tarkkaan 120 astetta ja kaadoin massan leivinpaperin päälle. Tajusin jo tuossa vaiheessa, että massaa olisi voinut keitellä ehkä vielä minuutin kauemmin, jolloin massa olisi irronnut vielä selvemmin ja jotta koostumuksesta tulisi hieman enemmän Daimimaisempi, eikä vain sitkeää toffeeta. Hyvänmakuista tämä kuitenkin oli! Aineet: 90 g voita 0.9 dl tummaa siirappia 2 dl sokeria 2 dl mantelijauhetta 2 rkl tummaa kaakaojauhetta 200g maitosuklaata sulatettuna Ohje: Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sekaan siirappi, sokeri, mantelijauhe ja kaakaojauhe. Keitä seosta miedolla lämmöllä n. 15-20 min. koko ajan sekoittaen. Massa on valmista kun se irtoaa kattilan reunoilta (otin massan pois levyltä, kun se alkoi juuri ja juuri irrota reunoilta, massa oli tällöin n. 120 asteista. Edit. 5.10.2016 Jos käytät lämpömittaria, keitä massa vieläkin kuumemmaksi eli n. 134 astetta, niin lopputulos on rapeampi. Paras tarkistuskeino on kuitenkin kylmä vesi. Kun massa irtoaa kattilan reunoilta, tiputa tippa massaa kylmään veteen ja maistamalla nokaretta muutaman sekunnin päästä. Jos se on sitkeää, keittele seosta vielä minutti tai pari lisää. Kun kylmään veteen tiputettu tippa kovettuu hetkessä rapeaksi, voi jatkaa alla olevalla tavalla). Kaada seos leivinpaperille. Aseta toinen leivinpaperi massan päälle ja kauli ohueksi, n. 35 x 35 cm levyksi. Anna jäähtyä ja kovettua. Kun massa on kovettunut kunnolla, sulata maitosuklaa ja levitä levyn pinnalle. Voit halutessasi vetää suklaaseen urat haarukalla tai kakkuraapalla.. Anna levyn kovettua muutama tunti. Taittele tai leikkaa paloiksi. Itsetehty DAIM II Toinen Daim-ohjeen löysin netistä. En tiedä ohjeen alkuperää, sillä sama ohje vilahteli useammassakin blogissa ilman viitettä. Monet olivat kirjoittaneet, ettei massa jähmety, tai se jää sitkeäksi. Keittelin sitten ihan huolella kauemmin ja lämmöksi tavoittelin 130 astetta. Tuossa vaiheessa massa irtosi kattilaa kallistaessa hieman kattilan pohjasta ja alkoi pikku hiljaa olemaan prossisen värinen. Lopputuloksena rapeasti lohkeava, ja hieman sitkeähkö herkullinen krokantti. Päälle laitoin Maraboun maitosuklaata, sillä se antaa mielestäni vielä Daimimaisemman vivahteen kuin muut. Nämä Daimit päätyivät tarhatäteille annettuun rasiaan. Aineet: 150 g voita 3 dl sokeria 1 dl vaaleaa siirappia 2 dl mantelijauhetta 1 dl mantelirouhetta tai lastuja Kuorrutus: 300 g Maraboun maitosuklaata Ohje: Tee ensin krokantti. Sulata voi kattilassa. Mittaa joukkoon sokeri, siirappi, mantelijauhe ja mantelirouhe. Keitä seosta noin 10-15 minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes lämpötila on 130 astetta ja massa on pronssin värinen ja alkaa irrota kattilan pohjasta kattilaan kallistettaessa. Seos saa kuplia koko kiehumisen ajan. Varo polttamasta pohjaan. Levitä massa leivinpaperille pellille ja nosta päälle toinen leivinpaperin pala. Kaulitse ohueksi, n. 40 x 35 cm levyksi. Anna jähmettyä huoneenlämmössä n. tunti. Kun levy on jähmettynyt, sulata suklaa mikrossa varovasti ja levitä kovettuneen massan päälle. Tee pintaan jälkiä esim. haarukalla. Nosta kylmään, kunnes suklaa on kovettunut. Leikkaa tai taittele paloiksi. Vinkki: * Keittolämpötila sekä käytettävän kattilan koko vaikuttaa keittoaikaan. Myös annoksen tuplaaminen vaikuttaa keittoaikaan pidentäen sitä melko paljonkin. * Voit tehdä krokantin myös ilman mittaria. Tarkkaile tällöin krokantin koostumusta. Kun seos on saanut hieman väriä, kallista kattilaa hieman. Mikäli massa irtoaa pohjasta ja liukuu kevyesti reunoille, on se valmista. Lopputuloksena on rapea, kovahko krokantti. Mikäli haluat pehmeämpää toffeeta, keitä hieman vähemmän aikaa (kuitenkin n. 10 minuuttia riippuen kattilan koosta ja siitä, kuinka kovaa seos kiehuu). * Sulata päälle tuleva suklaa varovasti mikrossa välillä sekoittaen. Lämmitä seosta vain sen verran, että suklaa juuri ja juuri sulaa. Älä kuumenna seosta liikaa, sillä muuten Daim:n suklaapinnasta tulee harmaa sen jäähdyttyä.
Itsetehty sinappinen salaatinkastike maistuu herkulliselta ja on helppo valmistaa.
Fill your home with these cuddly felt critters, or give them as gifts to your favorite kids.
Olen käyttänyt hiustenpesuun vallan itsetekemääni palashampoota ja hoitoaineeksi suihkaissut pullosta laimennettua omenaviinietikkaa pesun j...
Miltä näyttää kun housukaava istuu huonosti? Katso se blogissa olevasta videokoulutuksesta. Tilaa samalla ilmainen koulutus kuinka korjaat kaavaa.
Olen jo pitkään suunnitellut oman lautapelin tekemistä, mutta peli-idea on ollut vähän hakusessa. Kun kävin viimeksi Suomessa, niin kaupasta oli Afrikan tähti -peli loppuunmyyty ja mua harmitti, si…
AWESOME! You can't even imagine how easy is to make this fun DIY FLOATING SHELF. Check it out! This simple project looks amazing!
Learn how to stiffen fabric to make these adorable doily candle holders! These tea candle holders are perfect for party or wedding decor.
In this easy DIY maracas craft, you'll learn how to make your own musical instruments with inexpensive items and in less than 30 minutes with your little one! Step by step instruct
Модная одежда и дизайн интерьера своими руками
With these Cat Cave Crochet Patterns you’ll be able to make your feline friend a custom and inexpensive home she’s sure to love.
Itsetehty wienernougat 200g nougat´ta 100g maitosuklaata 50g tummaa suklaata 100g paahdettuja mantelilastuja Paahda mantelilastutu kuivalla ja kuumalla paistinpannulla. Anna jäähtyä. Sulata suklaa ja nougat vesihauteessa. Sekoita mukaan mantelilastut. Levitä massa parin sentin (2cm) paksuiseksi levyksi leivinpaperoituun vuokaan. Laita jääkaappiin kovettumaan vähintään kolmeksi tunniksi. Leikkaa levy paloiksi ja nauti tai anna lahjaksi. Vinkki! Voit pakata itsetehdyt herkut kauniisiin rasioihin. Ne säilyvät jääkaapissa viikon verran.
Piimäjuusto vai munajuusto? Vaiko sittenkin ihan vaan kotijuusto? Kukin kutsuu parhaaksi näkemällään nimellä, mutta se on varma, että kyseessä on erittäin rakas perinneherkku hieman erilaisin variaatioin, joka on kuulunut kautta aikojen suomalaiseen pitopöytään. Kotijuustoa voi syödä esim. tuorejuustona leivän päällä, karjalanpaistin kyytipoikana, keiton lisukkeena, mutta ehkäpä parasta se on kuitenkin (ainakin minun mielestäni) paistettuna ja tarjoiltuna lämpimänä jälkiruoaksi hillon tai marjojen kera. Itsetehty kotijuusto Tarvitset: 3 l täysmaitoa (laktoositon käy myös hyvin, mutta ei UTH) 1 l huoneenlämpöistä kirnupiimää/talouspiimää (AB yms. piimät mihin on lisätty maitohappobakteereja eivät kuulemma juokseta maitoa) 3 huoneenlämpöistä kananmunaa 1 tl suolaa Nosta piimä huoneenlämpöön muutamaa tuntia aiemmin. (voi olla, vaikka yön yli) Huoneenlämpöinen piimä juoksettaa maidon paremmin. Tee näin myös kananmunille, jos säilytät niitä jääkaapissa. Kuumenna maito kiehumispisteeseen ja nosta pois levyltä. Vatkaa kananmunat piimään ja sekoita seos varovasti kuuman maidon joukkoon. Kuumenna seosta vielä hetki, mutta älä kiehauta. Peitä kattila kannella ja jätä tekeytymään 30 -45 minuutiksi. Älä enää sekoita. Kerää erottunut juustomassa reikäkauhalla siivilään ja siivilöi vielä hera, että saat kaiken juustomassan talteen. Kaada juustomassa kulhoon ja sekoita siihen suola. Vuoraa siivilä tai juustomuotti harsokankaalla ja kaada juustomassa muottiin/siivilään. Laita päälle kevyt paino ja anna valua kylmässä seuraavaan päivään. Vinkki: Jos tarjoilet juuston suolaisena palana, voit maustaa juustomassan esim. valkosipulilla ja yrteillä. Älä heitä ylijäävää heraa pois vaan käytä se esim. sämpylä- tai leipätaikinaan. Heran voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten. Kun Mellunkylän Martat vierailivat Metsäkylän Marttojen luona lokakuussa, tarjoilimme kotijuustoa tuorejuustona perinteisen saaristolaisleivän päällä. Paistettu kotijuusto Nosta yön yli valunut juusto uunikestävään vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Voitele juusto munankeltuaisella ja paista 225*C noin 15-20 min tai niin kauan, kun juusto on saanut kauniin ruskean pinnan. Säilyvyys: Kotijuusto säilyy jääkaapissa tuoreeltaan noin 3 päivää. Paistettuna päivän pari kauemmin. Gourmetversio kotijuustosta Leikkaa parinpäivän vanhasta kotijuustosta noin 2 cm paksuisia annossiivuja. (parinpäivän siksi, että silloin juusto on jo varmasi tarpeeksi kiinteää. Pyöräytä juustopalat ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Paista pannulla molemmin puolin reilussa voissa kauniin ruskeaksi. Ripottele päälle hieman sormisuolaa tai rouhaise kevyesti merisuolamyllystä. Tarjoile heti ja kuumina mustaherukkahillon tai -survoksen kera. Vinkin vinkki: Korppujauhot voit korvata esim. mantelijauhoilla niin saat annoksesta gluteenittoman. Hätätapauksessa…. paista vaan ihan sellaisenaan ja syö vaikka sormin pannulta. Lupsakkaa viikonloppua joka iikalle <3 //tiina
Tein esikoisen tarhan tarhatädeille kevätjuhlan kunniaksi hieman omatekoisia Daimeja. Käytin vanhaa hyväksi havaitsemaani ohjetta. Kaikki ei kuitenkaan menny aivan niin kuin piti. Keittelin krokanttimassaa liian miedolla lämmöllä ja siihen nähden liian vähän aikaa, ja koostumus jäi venyväksi, hieman toffeemaiseksi. Huomasin tämän jo massan levitysvaiheessa, joten päätin samantein testailla myös toista ohjetta. Siitä tuli selvästi rapsakampi, mutta oli ehkä hitusen liian toffeemainen sekin. Lisäksi päälle tuleva suklaa oli hieman liian lämmintä levitysvaiheessa, joten siitä tuli harmaa.. Maku oli molemmissa kuitenkin todella herkullinen. Tarhassa Daimeja (ohje II) kehuttiin ja myös töihin viemäni jämäpalat (sekä ohje I että II) katosivat rasiasta melko nopsaa tahtia.. Suunnitelmani oli tehdä myös piparminttupipareita, mutta kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, vaan piparitkin meni ihan pipariksi. Päivä vaikutti olevan siis taas niitä päiviä, jolloin olisi saanut pysyä kaukana keittiöstä. Paitsi... Tein piparminttupipareiden sijasta maapähkinävoikeksejä. Niihin epäonni ei ylettynyt, vaan niistä tuli aivan mahdottoman hyviä, pehmeitä, maapähkinäisiä pikkupaloja! :) Laitan niidenkin ohjeen myöhemmin, tässä ensin nämä kaksi Daimin ohjetta. Ja nämä ovat siis oikeasti hyvänmakuisia, ja koostumuksenkin saa sopivaksi, kun malttaa keitellä tarpeeksi pitkään. Itsetehty DAIM I Ensimmäinen DAIM-versio on vanha tuttu ohje. Lopputulos on herkkullinen ja loppujen lopuksi se on todella helppo ja nopea. Pari kertaa olen ollut hieman kärsimätön ja keitellyt seosta kovalla lämmöllä, jolloin massa on ehtinyt hitusen kärvähtämään, mutta koostumus on ollut siitä huolimatta oikein hyvä. Tällä kertaa otin varovaisemmin ja keittelin seosta erittäin miedolla lämmöllä ja pidin kattilassa varmuudeksi lämpömittaria, jotta näkisin missä lämmössä seos alkaa irtoilemaan kattilan reunoilta (tällöin massa on siis valmista). Kun krokanttimassa alkoi juuri ja juuri irtoamaan, mittari näytti aika tarkkaan 120 astetta ja kaadoin massan leivinpaperin päälle. Tajusin jo tuossa vaiheessa, että massaa olisi voinut keitellä ehkä vielä minuutin kauemmin, jolloin massa olisi irronnut vielä selvemmin ja jotta koostumuksesta tulisi hieman enemmän Daimimaisempi, eikä vain sitkeää toffeeta. Hyvänmakuista tämä kuitenkin oli! Aineet: 90 g voita 0.9 dl tummaa siirappia 2 dl sokeria 2 dl mantelijauhetta 2 rkl tummaa kaakaojauhetta 200g maitosuklaata sulatettuna Ohje: Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sekaan siirappi, sokeri, mantelijauhe ja kaakaojauhe. Keitä seosta miedolla lämmöllä n. 15-20 min. koko ajan sekoittaen. Massa on valmista kun se irtoaa kattilan reunoilta (otin massan pois levyltä, kun se alkoi juuri ja juuri irrota reunoilta, massa oli tällöin n. 120 asteista. Edit. 5.10.2016 Jos käytät lämpömittaria, keitä massa vieläkin kuumemmaksi eli n. 134 astetta, niin lopputulos on rapeampi. Paras tarkistuskeino on kuitenkin kylmä vesi. Kun massa irtoaa kattilan reunoilta, tiputa tippa massaa kylmään veteen ja maistamalla nokaretta muutaman sekunnin päästä. Jos se on sitkeää, keittele seosta vielä minutti tai pari lisää. Kun kylmään veteen tiputettu tippa kovettuu hetkessä rapeaksi, voi jatkaa alla olevalla tavalla). Kaada seos leivinpaperille. Aseta toinen leivinpaperi massan päälle ja kauli ohueksi, n. 35 x 35 cm levyksi. Anna jäähtyä ja kovettua. Kun massa on kovettunut kunnolla, sulata maitosuklaa ja levitä levyn pinnalle. Voit halutessasi vetää suklaaseen urat haarukalla tai kakkuraapalla.. Anna levyn kovettua muutama tunti. Taittele tai leikkaa paloiksi. Itsetehty DAIM II Toinen Daim-ohjeen löysin netistä. En tiedä ohjeen alkuperää, sillä sama ohje vilahteli useammassakin blogissa ilman viitettä. Monet olivat kirjoittaneet, ettei massa jähmety, tai se jää sitkeäksi. Keittelin sitten ihan huolella kauemmin ja lämmöksi tavoittelin 130 astetta. Tuossa vaiheessa massa irtosi kattilaa kallistaessa hieman kattilan pohjasta ja alkoi pikku hiljaa olemaan prossisen värinen. Lopputuloksena rapeasti lohkeava, ja hieman sitkeähkö herkullinen krokantti. Päälle laitoin Maraboun maitosuklaata, sillä se antaa mielestäni vielä Daimimaisemman vivahteen kuin muut. Nämä Daimit päätyivät tarhatäteille annettuun rasiaan. Aineet: 150 g voita 3 dl sokeria 1 dl vaaleaa siirappia 2 dl mantelijauhetta 1 dl mantelirouhetta tai lastuja Kuorrutus: 300 g Maraboun maitosuklaata Ohje: Tee ensin krokantti. Sulata voi kattilassa. Mittaa joukkoon sokeri, siirappi, mantelijauhe ja mantelirouhe. Keitä seosta noin 10-15 minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes lämpötila on 130 astetta ja massa on pronssin värinen ja alkaa irrota kattilan pohjasta kattilaan kallistettaessa. Seos saa kuplia koko kiehumisen ajan. Varo polttamasta pohjaan. Levitä massa leivinpaperille pellille ja nosta päälle toinen leivinpaperin pala. Kaulitse ohueksi, n. 40 x 35 cm levyksi. Anna jähmettyä huoneenlämmössä n. tunti. Kun levy on jähmettynyt, sulata suklaa mikrossa varovasti ja levitä kovettuneen massan päälle. Tee pintaan jälkiä esim. haarukalla. Nosta kylmään, kunnes suklaa on kovettunut. Leikkaa tai taittele paloiksi. Vinkki: * Keittolämpötila sekä käytettävän kattilan koko vaikuttaa keittoaikaan. Myös annoksen tuplaaminen vaikuttaa keittoaikaan pidentäen sitä melko paljonkin. * Voit tehdä krokantin myös ilman mittaria. Tarkkaile tällöin krokantin koostumusta. Kun seos on saanut hieman väriä, kallista kattilaa hieman. Mikäli massa irtoaa pohjasta ja liukuu kevyesti reunoille, on se valmista. Lopputuloksena on rapea, kovahko krokantti. Mikäli haluat pehmeämpää toffeeta, keitä hieman vähemmän aikaa (kuitenkin n. 10 minuuttia riippuen kattilan koosta ja siitä, kuinka kovaa seos kiehuu). * Sulata päälle tuleva suklaa varovasti mikrossa välillä sekoittaen. Lämmitä seosta vain sen verran, että suklaa juuri ja juuri sulaa. Älä kuumenna seosta liikaa, sillä muuten Daim:n suklaapinnasta tulee harmaa sen jäähdyttyä.
Hey everyone! Wow! It’s already September! The rest of the year is just flying by :D But it’s been a great one so far. I’ve had so much fun designing all of the legendary creatures for this year. I…
Yksi keittiömme käytetyimmistä vihanneksista on varmasti tomaatti. Tomaatteja käytetään ympäri vuoden niin tuoreena kuin monessa muussakin muodossa. Kesäisin tomaattien kulutus kasvaa entisestään, koska kesäauringon kypsyttämät punaposkiset tomaatit ovat kaikkein parhaimpia maultaan. Ja nimen omaan puhtaasti kotimaiset tomaatit. Kotimaisissa tomaateissa maku ja tuoksu on ihan eri luokkaa kuin ulkomailta tuoduissa. Kotimaisia tomaatteja syö mielellään ihan vaikka sellaisenaan välipalaksi. Tomaatti sisältää lykopeenia, joten tomaattivalmisteiden syöminen vähentää sydäninfarktiriskiä. Lykopeeni ehkäisee myös eturauhassyöpää sekä masennusta. Paseerattu tomaatti, tomaattimurska ja muut tomaattivalmisteet ovat parhaita lykopeenilähteitä, koska lykopeeni imeytyy parhaiten kuumennetusta tomaatista. Tomaatti sisältää paljon myös C-vitamiinia, foolihappoa sekä erilaisia kivennäisaineita. Sirkkalehtimerkki takaa, että tomaatti on sataprosenttisesti Suomessa viljelty. Ostamalla sirkkalehdellä merkittyjä tomaatteja, saat taatusti kaupan maukkaimmat ja laadukkaimmat tomaatit, sekä samalla tuet kotimaista työllisyyttä ja hyvinvointia. Myös luonto kiittää, kun ulkomaisten tomaattien sijaan valitaan kotimaisia lähellä tuotettuja tomaatteja, jolloin kuljetusmatkat ovat lyhyet. Meidänkin kotipaikkakunnalla on useampi sirkkalehtimerkkinen tomaatinviljelijä, ja välillä kesäisin tomaatteja tuleekin ostettua suoraan tilalta. Koska kuumennetusta tomaatista saa parhaiten lykopeenia, kehittelin tähän Kauppapuutarhaliiton Kotimaiset kasvihuonevihannekset -kampanjaan reseptin uunissa valmistettavalle tomaattihillolle. Hellalla keittämisen sijaan valitsin uunivalmistuksen sen vuoksi, että pidän kaikkein eniten uunissa paahtuneiden tomaattien mausta. Tomaattien maku tiivistyy uunissa ihan mahtavalla tavalla. Uunissa paahdettuja tomaatteja tulee usein tehtyä, ja nyt halusin hilloonkin sitä samaa tiiviin täyteläistä makua. Tomaatin yrttipariksi valitsin hilloon mintun. Useimmiten tomaatin seuraksi mielletään basilika, mutta kannattaa kokeilla myös minttua. Sen raikas maku täydentää tomaattia oikein hyvin. Jos kuitenkaan minttu ei miellytä, voi hilloon valita jonkun muunkin yrtin. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan tomaatti-minttuyhdistelmää jossain muodossa, vaikka salaatissa. Uunissa valmistettuun tomaattihilloon tuli hyvä koostumus ja maukas maku. Hillo sopii esimerkiksi lisukkeeksi liharuoille tai vaikka juustotarjottimelle. Uunissa paahdettu tomaattihillo 1 kg tomaatteja 1 1/2 dl sokeria 2 valkosipulin kynttä 2 - 3 rkl minttua 3 - 4 rkl balsamiviinietikkaa 1 tl suolaa mustapippuria myllystä Leikkaa tomaatit siivuiksi ja leikkaa pois kovat kannat. Ripottele uunivuoan pohjalle neljäsosa sokerista ja lado kolmannes tomaatinsiivuista päälle. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja ripottele puolet silpusta tomaatin siivujen päälle. Hienonna minttu ja ripottele puolet tomaatin siivujen päälle. Pirskottele pintaan balsamiviinietikkaa, ja ripottele siivuille kolmasosa suolasta sekä hieman mustapippuria. Ripottele päälle neljäsosa sokerista ja tee sitten uusi samanlainen kerros. Lado kolmanneksi eli viimeiseksi kerrokseksi loput tomaatin siivut. Ripottele pinnalle loppu sokerista ja suolasta, ja hieman mustapippuria. Paahda tomaattivuokaa uunin keskitasolla 200 asteessa n. 2 tuntia. Valele muutaman kerran paahtamisen aikana vuoassa olevaa lientä päällimmäisten tomaatin siivujen päälle, jottei ne paahdu liian tummiksi ja kuivu liikaa. Kun vuoassa oleva liemi on tiivistynyt ja sitä on enää vain hieman pohjan peittona, ota vuoka uunista ja soseuta hillo sauvasekoittimella. Purkita hillo puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä. Tutustumisen arvoisia sivustoja vihannesten ystäville: http://puhtaastikotimainen.fi/ http://www.kauppapuutarhaliitto.fi/ http://www.vihannes.net/ https://www.facebook.com/vihannesnet Yhteistyössä: Kauppapuutarhaliitto
Tee itse shampoopala. Nokkosta voi lisätä saippuaan haudukkeena ja uutteena.
Näitä ihastuttavia pullaviinereitä tulee tehtyä aina silloin tällöin, mutta jostain syystä reseptiä en ole blogiini koskaan laittanut. Re...