Nyt on hyvä flow! Tuntuu että olen valmis ottamaan vastaan uudenlaisen elämänvaiheen. Olen motivoitunut ja innokas. Vähän jopa höpsähtäneen innokas :) Mieli pursuaa ideoita. Osaan nyt olla myös tyytyväinen itseeni. Suuri syy hyvälle ololle on se, että minulla on nyt puolen vuoden rautakuuri takana ja olen saanut varastorautani tuplaantumaan. Matala se on edelleen (25), mutta olo on ihan eri kuin muutama kuukausi sitten, saati vuosi sitten. Olo alkoi selkeästi helpottua noin kolmen kuukauden päästä siitä, kun aloitin rautakuurin. Syön rautaa edelleen varmaan aika pitkäänkin, jotta saan ferritiiniarvon vielä paljon paremmaksi. Olen koko kesän ajan käynyt paljon lenkkeilemässä. Harvassa ovat olleet ne päivät että en ole lenkkeillyt. Olen löytänyt uuden kivan lenkkireitinkin. On mukava juosta, kun ei koko ajan hengästytä ja kunto tuntuu hyvältä. Lenkkeilyn lisäksi aloin pyörittää päivittäin painovannetta. Olin lukenut kuinka se auttaa selkävaivoihin ja ryhtiin. Nyt ei ole enää selkä ollut kipeä yöunien jälkeen eli on siitä selvästi apua. Pyöritän vannetta aina 10 min. toiseen suuntaan ja perään 10 min. toiseen suuntaan. Pysyy tasapaino :) Uusi elämänvaihe on edessä senkin takia, että aloitin juuri uuden työn päiväkodissa. Arki siis muuttuu. Olen jo totutellut työelämään päiväkodeissa, kun olen saanut tehdä maaliskuun lopusta alkaen sijaisuuksia. Pääosin päiväkodissa, jossa on myös kuopuksemme hoidossa. Kolme isompaa lastamme ovat koulussa, kun toisiksi nuorimmaisemme aloitti nyt ekaluokan. Isovanhemmat ovat onneksemme paljon apuna kuskauksissa ja lasten seurana olemisessa ♥ ♥ ♥ ♥ Tässä samalla sydämellinen kinkkuvoileipäkakku, jonka tein kesäkuussa poikamme 7-vuotissynttäreille. Ohje tähän kakkuun löytyy täältä. Laitoin tällä kertaa koristeeksi orvokkeja, basilikaa ja vähän herneenversoa. Olen täysin ihastunut Lammilaisen puutarha Miniverson tuotteisiin ja niitä aion tulevaisuudessa hyödyntää suolaisiin leivonnaisiin. Sen lisäksi että ne ovat hyviä, ne ovat helposti käsiteltäviä, koska ovat miniversoja. Kun esimerkiksi herneenversot ovat lyhyitä, on ne helppo asetella vaikkapa koristeeksi. Lenkkimaisema ♥
Kinkkuquiche on mehevä ja maukas kinkkupiirakka, joka täytetään kinkulla ja juustolla. isää makua tuovat muskottipähkinä, persilja ja valkopippuri.
Testailin pesto-broileri-voileipäkakkua tytön juhliin ja se olikin mukavasti erilainen tarjottava. Maukasta ja herkullista.
Herkulliset pizzapullat villitsevät nyt internetissä – yksinkertaista, nopeaa ja maukasta!. Newsner tarjoaa uutisia, joilla todella on merkitystä!
Hieman intialaisia makuja virkistämään, ainakin täällä meillä vallitsevaa, harmaata keliä. Tämä on helppo ja suhteellisen nopea versi...
Bataattiranskalaiset valmistuvat helposti uunissa. Rapeuden salaisuus piilee ranskalaisten pinnalle levitetyssä valkuaisvaahdossa. Kokeile ja koukutu!
Lähinnä kakkuihin ja muuhun leipomiseen keskittyvä blogi, jossa saattaa silloin tällöin vilahtaa muutakin...
Mari Moilasen perunapohja on todella helppo tehdä.
Alkupalaksi lohileipäsiä.
Paras suolainen piirakka etsinnässä? Poimi tästä Kotilieden parhaat suolaiset piirakkareseptit ja ryhdy leipomaan.
Kannoin nämä munakoiso-linssipyörykät pöytään samaan aikaan punaviinillä höystettyjen karitsalihapullien kanssa. Ne olivat vain kasvisruokailijoille nopeasti…
Lämpimät voileivät ovat viikonlopun herkkuaamiainen, helppo pikalounas tai ruokaisa iltapala. Poimi takteen Kotilieden suosikkiohjeet
Porsaan sisäfile paistetaan tässä reseptissä pihveiksi, jotka haudutetaan uunissa paprikaisessa kermakastikkeessa, johon oman arominsa tuo pekoni. Ruoka sopii juhlavammaksikin ateriaksi, vaikka isänpäivän lounaaksi.
Suolainen versio uunissa paistettavasta juustokakusta haastaa voileipäkakun. Juustoisen täytteen päälle tulee raikas ja runsas salaatti.
Makuja visioista: Kinkkupiirakka
Leckere Rezepte für Mittsommer, Midsommar oder Juhannus. Feiern wie in Finnland oder Schweden mit traditionellen Rezepten.
Helppo kinkkupiirakka-resepti hakusessa? Tässä se klassikkoreseptin ohje, joka on testattu ja hyväksi todettu kotikeittiössä.
Aina mulle huomautetaan, miten helppoa piirakkapohja on itse tehdä ja ennen kaikkea miten paljon halvemmaksi pohjan tekeminen itse tulee :D ...
Kotikokista löydät ohjeet siihen, miten kinkku-ananaspiirakka valmistetaan. Katso tämä ja tuhannet muut reseptit.
Tyttäreni 5-vuotissyntymäpäiville tein tälläisen meetvursti-kinkkupiirakan (pellillinen), mansikkamaitosuklaa-hyydykekakun ( ohje ) s...